rhy.fi
Tietoa seurasta

Kirjavalan Erämiehet ry.

Kirjavalan Erämiehet ry on paikallisten maanomistajien toimesta perustettu metsästysseura, mahdollistamaan ja edistämään metsästyksen harrastusta Kesusmaan, Kinnarniemen ja Kirjavalan kylien alueilla.

24.03.1960 pidetyssä perustamiskokouksessa oli paikalla 24 tulevaa jäsentä. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Honkanen, vanhempi.

Säynelammen rantaan, vuokratontille rakennettiin vuonna 1962 hirsinen metsästysmaja.

1974 Kesusmaan metsästäjät erosivat seurasta ja perustivat oman yhdistyksen.

Kirjavalan Erämiehet ry jatkoi toimintaansa ja osti vuonna 1982 Koivuvaarantien varressa sijaitsevan tontin, mihin uusi " erämaja" rakennettiin.

Uusi metsästysmaja rakennettiin vuonna 1984 ja se sisältää kokoontumistilan, keittiön, toimiston ja saunan.

Tontilla sijaitsee erillisen saunarakennuksen, grillikatoksen ja nylkyvajan lisäksi myös ampumaradat haulikko-, hirvi- ja luodikkoammuntaharjoittelua varten.

Ampumaradalla järjestetään sekä kilpailuja että kesällä kahdesti viikossa tapahtuvia harjoitusiltoja, jolloin virallisen valvojat ovat paikalla. Muulloin toiminta perustuu, niin ampumaratojen kuin kiinteistöjenkin osalta ennakkovarauksiin.

Metsästysmaja toimii kilpailukeskuksena, sekä jäsenistön vapaa-ajan ja virkistystoiminnan viettopaikkana.

Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 135 henkilöä, joista noin puolet on aktiivisesti mukana seuran toiminnassa.

Toiminnan tärkeimmat tapahtumat sijoittuvat hirvenmetsästykseen ja kilpailujen järjestämiseen.

Seuran puheenjohtajana on toiminut vuodesta 1998 asti Hannu Lötjönen.

Vuonna 2024 seuran puheenjohtajaksi valittiin Niko Teirikko.

Tutustu rhy.fi
Tämä sivusto on osa rhy.fi -palvelua
Ylös